Kommentit

Puoluepolitiikka pois ay-liikkeestä

Jos olisit palkanmaksaja, eikö olisi toivottavaa että työntekijä tekee sitä työtä johon olet hänet palkannut?

Eikö olisi myös hienoa, että olisit myös onnistunut palkkaamaan parhaat osaajat?

Ay-liike toimii valitettavasti edelleen niin, että siellä tehdään työtä, joka on muuta kuin jäsenen edunvalvontatyötä. Osa työajasta käytetään puoluetyöhön. Työntekijät käyvät säännöllisesti puolueidensa ryhmäkokouksissa. He tekevät Lisää >

Palkkatasa-arvotaisteluun jämerät otteet

Olen ollut kaksi kertaa mukana  maalausalan työehtosopimusneuvotteluissa. Lupasin työnantajapuolelle lopettaa tasa-arvosta jankuttamisen heti, kun he antavat minulle vastauksen yhteen kysymykseen: jos he kerran kannattavat palkkatasa-arvoa, niin mikä muu syy kuin sukupuoli on siinä, kun lähes aina he maksavat euron tai kaksi vähemmän jo lähtöpalkkaa naismaalarille?

Henkilökohtaiset lisät pitää saada lain avulla läpinäkyviksi.  Tällä Lisää >

Veronumero kaikille alasta riippumatta

Harmaasta taloudesta hyötyvät eniten pääomasijoittajat, jotka tätä nykyä omistavat Suomen suurimmat rakennusliikkeet.  Tämän hetkiset päättäjät toimivat heidän juoksupoikinaan ja silottavat tietä harmaan talouden toiminnan jatkamiselle torppaamalla kaikki keinot sen kitkemiseksi.

Veronumero pitäisi saada kaikille Suomessa työskenteleville työntekijöille alasta riippumatta, koska se on jo levitäytynyt ravintola- ja siivousalalle.

Tilaajavastuulaki pitäisi ulottua koko ketjuun. Lisää >

Matalapalkka-alat eivät nouse perusturvalla

Jos ajatellaan esimerkiksi siivousalaa ja sen alhaisia palkkoja, niin usein ay-liikettä syytetään heikoksi ja että se ei hoida hommiaan. Ensimmäiseksi pitää muistaa, että ei ole erikseen olemassa mitään ay-liikettä, joka karauttaa valkealla ratsulla apuun hädän hetkellä. Ay-liike on sen jäsenet ja voima lähtee heistä.

Toiseksi, ansiosidonnaisen ja perusturvan kytköksen poistaminen tai Lisää >

Kansanedustaja kauhisteli omia päätöksiään

Olin tänään Elokolossa Elämäntapaliiton järjestämässä tilaisuudessa,jonka aiheena oli sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Tupa oli melkein täynnä innokkaita osallistuvia kuulijoita. Tyhjää puhetta he saivat kuulla kaikilta muilta eduskuntapuolueilta paitsi meiltä Vasemmistolta ja Vihreiltä. 

Muut eduskuntapuolueet eivät vaivautuneet paikalle. Tilaisuuden järjestäjä epäili ehdokkaiden ajanpuutetta poissaolojen syyksi. Niinhän se on, että saamme ajan riittämään niihin asioihin, joita Lisää >

Työlainsäädäntöä on vahvistettava

 

Uusia lakeja on lyötävä pöytään kasapäin, että sekasortoiseksi mennyt  työelämä saadaan takaisin raiteilleen. Kunnon työ on katoava kansanperinne tämän päivän Suomessa.

Vakituinen kokoaikainen työsuhde

Lähtökohtana pitää olla vakituinen kokoaikainen työsuhde. Tällä hetkellä  lähes 30% työsuhteista on jotain ihan muuta. Ihminen ei voi rakentaa elämäänsä epämääräisen vajaatyöllisyyden varaan. Sillä palkalla ei tule toimeen.

Esimerkiksi Lisää >

Vanhuslaki on arvovalinta

Laki vanhushoidosta on säädettävä pikaisesti. Se takaisi vanhuksille laadukkaan hoidon ja arvokkaan ja inhimillisen vanhuuden. 

Minun arvomaailmaan ei mahdu se, että vanhuksia makuutetaan märissä vaipoissa samassa asennossa tuntikausia. 

Vinoutunut tehokkuusajattelumalli ja yksityistäminen ovat tuhonneet laadukkaan hoidon. En voi ymmärtää, että vanhustenhoidolla tehdään bisnestä. 

Vanhuslaki suojaisi myös hoitajia työuupumiselta, koska laki takaisi riittävän  määrän Lisää >

Kunnon työn puolesta on taisteltava nyt

Näissä eduskuntavaaleissa ratkaistaan säilyykö Suomessa Kunnon työ. Nyt kannattaa miettiä tarkasti kenen kenen joukoissa seisot ja kenen lippua kannat. Seuraavalla hallituskaudella pelissä on paljon:

               oikeus lakkoon

                ay-maksujen verovähennysoikeus

                ansiosidonnaisen ja perusturvan kytkös  

                 pätkä,- silppu- ja vuokratyöntekijöiden oikeudet

                 naisten ja miesten samapalkkaisuuden edistäminen

                harmaan talouden torjuminen

                vanhempainvapaat

Suomessa työntekijällä pitää olla oikeus yhteen Lisää >

Turha piipittää ennenkuin on oma pesä putsattu

Maalausalan työnantajien liitto Pintaurakoitsijat r.y on huolissaan alalla työskentelevistä kelmiyrittäjistä. Hienoa, että myös työnantajapuoli alkaa pikkuhiljaa heräämään tähän ongelmaan. Ei tietystikään solidaarisuudesta työntekijöitä kohtaan, vaan puhtaasti siitä syystä, että harmaa talous haittaa jo omaa bisnestä.

Annan Pintaurakoitsijoille pari ihan ilmaista neuvoa:

Mitäpä jos tarkastaisitte ensimmäiseksi omien jäsentenne toiminnan rehellisyyden?

Jospa ottaisitte eettiseksi toimintaperiaatteeksenne Lisää >

Ay-liike syntyy jäsenistä

Ay-liike on keskeisessä asemassa tämän päivän sekasortoisessa työelämässä. Me tarvitsemme itsellemme vahvan etujemme puolustajan. 

EK:n johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen sanoi Vasemmiston Työelämäseminaarissa, että Suomessa työn hinta on liian korkea. Samassa puheenvuorossa hän toi esiin toisen EK:n tavoitteen, että paikallista sopimista palkoista on lisättävä. 

Paikallisen sopimisen lisäämistä EK perustelee sillä, että meidän nykyinen työehtosopimusjärjestelmä Lisää >