Viime aikoina julkisuudessa olleet rakennustyömaat, Hitas-asuntokohde Jätkäsaaressa ja Länsimetro Oy, ovat tavanomaisia esimerkkejä siitä miten valvontavastuusta yritetään luistaa.

Helsingin kaupungin rakennusvalvontaviraston virastopäällikön Lauri Jääskeläisen mukaan (HS Mielipide 23.8.) kohteen rakennuttajalla on vastuu esimerkiksi työmaan kosteussuojauksesta. Näin se varmasti lakipykälien mukaan meneekin.

Helsingin kaupungilla on kuitenkin eettiset periaatteet, jossa se mainostaa itseään eturivin toimijana vastuun kantamisessa. Eikö juuri tämä oikeuttaisi toimimaan pontevammin kuin laki edellyttää?

Länsimetro Oy:n työmaalla ilmenneisiin ongelmiin löytyisi myös  oikea lääke yrityksen omasta työkalupakista: yhteiskuntavastuu. Länsimetro Oy vaatii aliurakoitsijoiltaan yhteiskuntavastuuta. Oletan, että se kantaa vastuuta yhteiskunnasta myös omassa toiminnassaan. Tästä näkökulmasta katsoen Länsimetro Oy olisi voinut puuttua aliurakoitsijan alipalkkausepäilyihin itsekin eikä vain piiloutua riittämättömän lakipykälän taakse.

Keinoja rakennustyömaiden eri ongelmien puuttumiseen on jo olemassa, enää puuttuvat vain työhalut.