Helsingin kaupunki jo tiedetäänkin rakennushankkeissaan surkuhupaiseksi puuhastelijaksi. Sieltä täältä julkisuuteen tipahtelee tietoa laiminlyönneistä ja rikkeistä. Valtion touhu on samaa onnetonta luokkaa.

Valtiovarainministeriön tiloja remontoidaan Kruunuhaassa. Mahtaa tulla melko ankeat tilat maalaustöiden osalta, koska kohteessa työskentelee vain avustavista maalaustöistä suoriutuvia maalareita. Ainakaan ammattimaalarin palkkaa ei heille makseta. Valtiovarainministeriön tiloissa työskentelevät maalarit on ryhmitelty ensimmäiseen palkkaluokkaan eli he ovat juuri alalle tulleita tai opiskelevat vasta alalle.

Maalareilla pitäisi olla kokeneempi maalari opastamassa eikä heitä saa jättää työskentelemään yksin ilman työnjohdon valvontaa. Näin ei valtiovarainministeriön tiloissa kuitenkaan toimita. Olisiko tässä tapauksessa sittenkin työnantaja syyllistynyt alipalkkaukseen?

Valtiovarainministeriön tilojen remontointi taidetaan hoitaa yhtä rehellisellä pelillä kuin aikoinaan pääministerin kesäasunnon remonttiurakointi.