Luin kummastuneena Paperiliiton ja Metallityöväenliiton puheenjohtajien Petri Vanhalan ja Riku Aallon mielipidekirjoituksen (HS 29.1.2017), jossa he ruotivat päätöstään allekirjoittaa kilpailukykysopimus.

Vanhalan ja Aallon logiikka on varsin erikoinen. He allekirjoittivat kilpailukykysopimuksen, vaikka eivät uskoneet ollenkaan sen luvattuihin vaikutuksiin. Kilpailukykysopimukseen mukaan lähtemistä he perustelivat sillä, että muutoin Suomen työmarkkinoille olisi rantautunut minimiehtoja polkeva palkkakilpailu.

Täällä ruohonjuuritasolla oikeassa elämässä kuitenkin tiedetään, että heidän pelkäämänsä minimiehtoja polkeva palkkakilpailu on jo täällä Suomessa. Täällä työmaatasolla tiedetään sekin, että usko ammattiyhdistysliikkeen yhtenäisyyteen ja voimaan on edelleen järkähtämätön. Sen voimin olisimme pystyneet pysäyttämään maan hallituksen palkansaajia kohtaan suunnitellut mielivaltaiset lainmuutokset.

Jos oma pelisilmä pettää, niin kuin mielestäni Vanhalalla ja Aallolla petti, olisin odottanut, että he olisivat kantaneet teoistaan vastuun eivätkä kaataisi oman maalin tekemistä niiden liittojen niskaan, jotka eivät olleet siinä mukana.

 

Mielipidekirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa 31.1.2017